ACTS Kansainvalinen

ACTS Kansainvälinenn &Löydä Jumala
Tommy
&Noin ACTS
  ACTS Kansainvälinen Etusivu
 

 
Alle Rakentaminen


KOTI
Sivukartta
Löydä Jumalai
Uskon
Kohdata
Kerro Ystävällesi
Ota Yhtevttä

 

 




 

 

         
       
     

Onnistuneen avioliiton seitsemän salaisuutta

Luin eräästä pariskunnasta, joka halusi järjestää hiljaiset häät. Hiljaisuuden takaamiseksi he halusivat kirkon sijaan käyttää pappilaa vihkipaikkana. Papin vaimo valmisti kaiken viimeistä piirtoa myöten tapahtumaa varten.

Yksi asia kuitenkin unohtui. Tarkalleen hetkellä, jolloin pappi sanoi morsiamelle, "Tahdotko ottaa tämän miehen aviopuolisoksesi?" käkikello heidän yläpuolellaan kiljui "kukkuu, kukkuu!"—ei vähempää, kuin seitsemän kertaa! Morsian ei saavuttanut mielen tyyneyttään takaisin seremonian aikana.

Liian moni pariskunta tulee alttarille säihkyvin silmin, mutta pettymyksen tultua menettävät mielen malttinsa, eivätkä valitettavasti saa sitä koskaan takaisin.

Itseasiassa onnistuneen avioliiton mahdollisuus on tänä päivänä häviävän pieni. Pohjois-Amerikassa joka toinen avioliitto päättyy eroon. Eräässä maailman rikkaimmista ja edistyneimmistä paikoista, Orange County suur—Los Angelesin alueella, kolme avioliittoa neljästä päättyy eroon.

Vakuutustilastojen mukaan kaikenikäisillä naimisissa olevilla ihmisillä on suurempi todennäköisyys elää pitkään, kuin yksinäisillä. Jos asia on näin, ja jos avioliitto on elintärkeä lapsiemme tunne-elämän kehityksen kannalta ja kun se vielä on juurtunut tuhansien vuosien kokemuksen jälkeen syvälle ihmiskunnan rakenteeseen, niin miksi monet avioliitot epäonnistuvat- erityisesti meidän korkeasti valistuneella ajallamme?

Yksi syy on, että jätämme usein huomiotta tosiasian, että onnistuneet avioliitot eivät tapahdu sattumalta. Ne tapahtuvat ainoastaan jatkuvan työskentelyn tuloksena—peräänantamatonta harjoitusta perusasioissa, jollaisia ovat esimerkiksi seuraavat seitsemän avioliiton salaisuutta, S-E-C-R-E-T-S.

Naimisissa olevilla on
suurempi todennäköisyys elää
pi tkään kuin yksinäisillä.

S=Selvitä roolit. Ajat ovat muuttuneet dramaattisesti. Muiden syiden ohella, modernit mukavuudet ja syntyvyyden säännöstely ovat mullistaneet avioliittoelämän. Vaimot ja äidit ovat vapaita luomaan uraa. Monella alalla kaksi kolmesta vaimosta on mukana työelämässä. Pohjois-Amerikassa ainoastaan 12 prosenttia perheistä elää "perinteisessä" taloudessa, jossa mies hankkii elantoa ja vaimo on kotona hoitamassa lapsia.

Suuret muutokset ovat tuoneet mittavia roolien sekaantumisia, jotka osaltaan ovat vaikuttaneet räjähdysmäiseen avioerojen lisääntymiseen. Tämä on erityisen huomattavaa nuorien, alle kolmekymppisten pariskuntien joukossa, jotka vanhempiaan todennäköisemmin päätyvät eroamaan.

Onnistuneen avioliiton takaamiseksi molempien osapuolien täytyy selvittää ja sopia yksittäisistä rooleista ja vastuista. Jos molemmat ovat työssä (erityisesti koko-aikaisesti), kotitaloustyöt täytyy jakaa molempien kesken, samoin lastenhoito.

E=Toiveet, jotka ovat todellisia. Taustoistamme johtuen me kaikki tulemme avioliittoon omine ennakkokäsityksinemme. Odotuksemme kuitenkin ovat usein epärealistisia. Jos sinun vanhempasi on ollut esimerkiksi perfektionisti, etkä koskaan kokenut täyttäväsi hänen odotuksiaan, on hyvin todennäköistä, että myös sinä olet perfektionisti.

Tai jos et koskaan tuntenut itseäsi riittävän rakastetuksi vanhemman taholta, on mahdollista, että tiedostamattasi yrität tehdä puolisostasi äidin tai isän sijaisen. Tämä ei tietenkään koskaan toimi.

Nämä ovat ainoastaan kaksi esimerkkiä lukemattomien epärealististen odotusten joukosta—puhumattakaan Hollywoodin epärealistisesta vaikutuksesta. Kaikissa tapauksissa, terveen ihmissuhteen aikaansaamiseksi avioliiton osapuolten tulee kehittää realistisia odotuksia.

Sivu kaksi


   
        Sivukartta   Ylös    
         
             
ACTS Kansainvälinen Etusivu footer
 
Favor de reportar problemas a  
Todas la páginas en este sitio son propiedad de de
Derechos Reservados por ACTS Internacional © Copyright 2005-2024