|
Jos
Päiväsi On Ollut Huono |

Walter Elias jähmettyi lumoutuneena.
Herkkä lapsi Walter varttui
kaupungissa viisivuotiaaksi asti, jolloin hänen
perheensä muutti maatilalle. Eräänä päivänä, kaksi
vuotta myöhemmin, Walterin kävellessä omenapuiden
lomassa puutarhassa hän huomasi hämmästyksekseen
pöllön istumassa matalalla oksalla.
Muistaen isänsä kertoneen, että
pöllöt saalistavat öisin, mutta nukkuvat päivisin,
Walter hiipi lähemmäksi nukkuvaa lintua. "Tästä eläimestä tulisi mahtava
lemmikki," hän tuumaili. Niinpä hän hiipi varovasti
linnun taakse ja kuin varkain vangitsi sen jaloista.
Huh, mikä shokki siitä seurasi
molemmille. Kauhistuneena pöllö alkoi riehaantua. Se
räpytti siipiään pelosta suunniltaan voimakkaasti
kirkuen ja tulisesti taistellen se teki kaikkensa
paetakseen.
Yhtä kauhistunut oli myös Walter. Hän takertui lintuun yhä voimakkaammin.
Paniikin kasvaessa hän lopulta heitti sen maahan ja
talloi kuoliaaksi. Kun kamppailu oli lopulta ohi ja
hänen sydämensä lyönti jotenkuten rauhoittunut,
Walter katsoi murjoutunutta ja veristä lintua ja
itki.
Voiden huonosti hän juoksi pois
puutarhasta, mutta palasi myöhemmin hautaamaan
pöllön. Kuukausia hän näki unia linnusta, jonka
olisi halunnut lemmikiksi, mutta jonka oli
kauhistuneena tappanut.
Hän oli liian häpeissään
tapahtuneesta kertoakseen siitä kenellekään. Vasta
vuosia myöhemmin hän vihdoin kertoi asiasta.
Ehkä tämä surullinen tapaus auttoi
enemmän kuin mikään muu Walteria tulemaan ihmiseksi,
joksi hän tuli. Hän ei koskaan kyennyt tuomaan tuota
pöllöä takaisin elämään, mutta hän toi kaikki metsän
eläimet eloisiksi hahmoiksi piirroksiinsa ja viihdeinstituutioon, joka on nimetty hänen mukaansa.

Hän oli
liian häpeissään tapahtuneesta kertoakseen siitä
kenellekään

Hänen
koko nimensä? Walter Elias Disney.
Oletko sinä koskaan epäonnistunut
tai tuntenut niin kuin olisit? Oletko tehnyt
mahdollisesti jotain, joka tuntuu kamalalle
ajatellakin jälkikäteen? Tai oletko kokenut
takaiskun joko henkilökohtaisessa tai työelämässä,
joka antoi itsetunnollesi tuntuvan kolauksen? Tai
oletko ehkä kokenut ihmissuhteen hajoamisen, joka
jätti sinut rikkonaiseksi? Tai sitten sinulla voi
olla kokemus jostain fyysisestä vaikeudesta,
vammasta, sairaudesta tai henkisestä romahtamisesta,
joka on ruhjonut sinut?
Jos näin on päässyt käymään sinulle, niin Tervetuloa
ihmiseksi. Kun epäonnistumme tai tunnemme kuin
olisimme epäonnistuneet, meidän taipumuksemme on
ajatella olevamme outo lintu, jolle on tapahtunut
jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja tunnemme
olevamme normaalien ympyröiden ulkopuolella. Mutta
todellisuus on toisin. Me jokainen olemme
epäonnistuneet jossakin. Jokainen meistä on
kohdannut takaiskuja ennemmin tai myöhemmin ja se on
tuntunut kaiken lopulta. Itse asiassa jokaisella on
oma tarinansa.
Minun perheeni hajosi kun olin teini-ikäinen.
Lopulta vanhempani erosivat. Tuona aikana eroaminen
ei ollut hyväksyttyä, kuten se tänään on ja tunsin
syvää häpeää ja itseni erittäin turvattomaksi.
Ja se mitä tulee väärin tekemiseen, olen tehnyt
tarpeeksi syntiä tietääkseni, että olen vähemmän
täydellinen. Olen tullut tuntemaan, mitä on
kamppailla työvaikeuksien kanssa ja samalla olla
täydellisen romahtamisen partaalla. Minulla on
kokemusta myös mitä vuosia kestävät sairaalloiset ja
tuhoavat perhesiteet merkitsevät.
En voi sanoa pitäväni vaikeuksista. Kärsimyksen
sietokykynikään ei ole mitenkään hyvä. Mutta yksi
asia on varma: sinä ja minä voimme nousta
epäonnistumistemme, onnettomuuksiemme ja
negatiivisten olosuhteidemme yläpuolelle.
Walt Disney muutti lapsuutensa painajaisen kauniiksi
unelmaksi, josta tuli totta. Sinä ja minä voimme
tehdä saman, jos haluamme sitä tarpeeksi ja olemme
kestäviä. Se ei tapahdu helposti. Jos, niin harvoin.
Helppoa se ei ollut myöskään Walt Disneylle. Hän
murtui ainakin seitsemän kertaa ja hänellä oli
hermoromahdus, ennen kuin hän toteutti unelmansa ja
tuli suosituksi.
Näin sinäkin voit muuttaa huonot päiväsi hyviksi: