Kuinka voit antaa lapsellesi hyvän itsetunnon

Jos sanoisin sinulle yhdeksän myönteistä kommenttia ja yhden kriittisen, minkä niistä muistaisit tulevaisuudessa—koko loppuelämäsi ajan, jos olisimme läheisiä ystäviä? Ja jos annamme lapsillemme enemmän kritiikkiä kuin kehuja ja kannustavia, ylistäviä sanoja, minkä he muistavat pisimpään? Kritiikin.

Ensisijaisesti se, mitä me vanhemmat lataamme lapsemme muistipankkiin, muokkaa hänen minäkäsitystään ja kuinka hän ymmärtää itsensä. Tämä sisältää hänen kuvansa itsestään sekä hänen itsetuntonsa; kuinka lapsi näkee ja tuntee itsensä. Terve minäkäsitys, minäkuva on ensiarvoisen tärkeä terveen persoonallisuuden kehittymiselle. Sen merkitystä on mahdotonta painottaa liikaa. Ja se on yksi arvokkaimmista lahjoista, joita voimme antaa lapsillemme.

Kirjassaan Your Child´s Self-Esteem Dorothy Corkille Briggs, kasvattaja ja lastensielunhoitaja, sanoo: "Hyvä itsetunto ei ole äänekästä itserakkautta. Se on hiljanen aistimus itsekunnioituksesta, tunne omasta arvosta.

"Lapsesi käsitys itsestään vaikuttaa siihen, millaisia ystäviä hän valitsee, kuinka hän tulee muiden kanssa toimeen, millaisen ihmisen kanssa hän menee naimisiin ja kuinka tuottelias hän tulee olemaan. Se vaikuttaa hänen luovuuteensa, eheyteensä, lujuuteensa ja jopa siihen, tuleeko hänestä johtaja vai seuraaja. Hänen tunteensa omasta arvostaan muokkaa hänen persoonallisuutensa ytimen ja määrittelee hänen taipumuksensa ja kykynsä. Hänen asenteensa itseään kohtaan muokkaa suorasti sen, miten hän tulee elämään elämänsä eri vaiheet. Itseasiassa itsetunto on päällimmäisin vaikutin kallistuuko lapsi ihmisenä menestyksen vai epäonnistumisen suuntaan."

Toisin sanoen, jos lapset pitävät itsestään ja uskovat itseensä, he luonnollisesti hyväksyvät sen, että muutkin pitävät heistä ja uskovat heihin. Jos he eivät pidä itsestään, eivätkä usko itseensä, he ovat vakuuttuneita, että muutkaan eivät pidä heistä tai usko heihin.

Otetaan esimerkiksi Billy, ei-toivottu lapsi, joka halusi kiihkeästi rakkautta ja kiintymystä. Mitä tahansa ihmiset tekivätkään hänelle, hän tulkitsi heidän toimintansa huonon itsetuntonsa pohjalta. Jos ihmiset kehuivat häntä, hän tunsi etteivät he ole tosissaan. Jos he osoittivat hänelle ystävällisyyttä, hän oli epäluuloinen. Seurauksena Billy sulkeutui kaikista läheisistä kontakteista ihmisiin ja sekaantui suurempiin ongelmiin myöhemmin elämässään.

Toinen lapsi samassa tilanteessa olisi voinut käyttäytyä aggressivisesti. Näin käy, kun lapset, jotka tuntevat tulleensa torjutuiksi, halveksivat vanhempiaan yhtä paljon kuin itseään. Pystymättä ilmaisemaan vihaansa vanhempiaan kohtaan jälkiseurausten pelossa, he tyrannisoivat muita lapsia. Myöhemmin elämässään he voivat hakata puolisoaan tai kaataa raivonsa omien lastensa niskaan.

Dorothy Briggs sanoo, että "syrjäytyneet, rikolliset ja aineiden käyttäjät uskovat olevansa toivottoman riittämättömiä ja arvottomia." Mutta lapsi, jolla on terve itsetunto ei mitä todennäköisimmin tule koskaan ongelmalapseksi—tai ongelma—aikuiseksi.

Jos positiivinen käyttäytyminen, ehjät ihmissuhteet, saavutus ja onnellisuus perustuvat terveeseen itsetuntoon, miten voimme varmistua, että tämä tärkeä alue kehittyy lapsillemme?

Ensiksi. Vanhempien täytyy ymmärtää vastuunsa lastensa itsetunnon kehittymisessä. Kuten joku sanoi, "Lapsesi on Jumalan lahja, mutta hänen itsetuntonsa on sinun käsissäsi."

Toiseksi. Ymmärrä, että itsetunto on opittu ominaisuus. Lapsi oppii sen elämänsä tärkeiden ihmisten kautta, joita ovat opettajat, ikätoverit ja perhe—mutta ennenkaikkea vanhemmat.

Sivu kaksi