ACTS Kansainvalinen

ACTS Kansainvälinenn &Löydä Jumala
Tommy
&Noin ACTS
  ACTS Kansainvälinen Etusivu
 

 
Alle Rakentaminen


KOTI
Sivukartta
Löydä Jumalai
Uskon
Kohdata
Kerro Ystävällesi
Ota Yhtevttä

 

 




 

 

         
       
     


Kärsimyksen Koulu


Y li sata vuotta sitten yksinäinen ja köyhä poika tuli Saksasta U.S.A.:han. Hänen ensimmäinen työnsä oli pienen Ohiolaisen kaupan apulaisena, palkkana neljä dollaria viikossa. Koska kaupan omistaja antoi hänen yöpyä kaupassa makuupussissa, ilman että hänen tarvitsi maksaa vuokraa, hän onnistui säästämään dollarin viikossa.

Hänen seuraava työnsä pankissa toi hänelle kahdeksan dollaria viikossa. Hän nukkui pankin ullakolla jatkaen säästämistä niin paljon kuin kykeni.

Yhtenä päivänä hän näki soittimia myytävänä. Se muistutti siitä, kuinka hän ystävineen aiemmin Saksassa valmisti samanlaisia soittimia. Hän lähetti koko säästönsä, 700 dollaria, ystävilleen Saksaan ja he lähettivät hänelle paketin soittimia. Ensimmäinen erä oli myyty erittäin nopeasti. Hän tilasi niitä lisää, ollen jo tulossa kovaa vauhtia liikemieheksi.

Tämä pojan aloittama toiminta muodosti lopulta yrityksen, joka tuotti erilaisia instrumentteja, kuten pianoja, urkuja, soittorasioita ja harmooneja. Siitä tuli multimiljoonien dollarien liiketoiminta. Pojan nimi? Rudolph Würlitzer.

On mahdollista, että jos tämä poika ei olisi aloittanut yksinäisenä ja rahattomana, hän ei oli saavuttanut päämääräänsä. Vaikeat olosuhteet motivoivat hänet yrittämään lujasti.

Elämä on sellaista. Vaikeat ajat, taloudelliset taakat, yrityksen takaiskut, sairaudet, surut, murheet ja kriisit tulevat meille jokaiselle jossain vaiheessa. Kun ne tulevat, meistä tuntuu usein, että olemme yrittäneet tosissamme ja epäonnistuneet. Kuitenkin ainoa todellinen epäonnistuminen elämässä on jäädä nousematta pystyyn sen jälkeen kun meidät on lyöty alas.

Kiinalaisilla on kaksi merkitystä
sanalle 'kriisi'. Yksi tarkoittaa
vaaraa, toinen mahdollisuutta.

Kiinalaisilla on kaksi merkitystä sanalle "kriisi." Yksi tarkoittaa vaaraa, toinen mahdollisuutta. Kuinka osuvasti ajateltu! Jokaisessa kriisissä on vaara hävitä tai mahdollisuus kasvaa.

Kysymys kuuluu: Kuinka me voimme muuttaa kriisin ja kärsimyksen mahdollisuuksiksi?

Ensiksi, täytyy ymmärtää, että meillä on mahdollisuus valita. Vaikeutemme voivat tehdä meistä katkerampia tai kokonaisempia. Ne voivat tulla kompastuskiveksi tai katukiveksi. Ne voivat saada meidät kaunaisiksi tai voimme nähdä niissä luovuuden mahdollisuuden. Jokatapauksessa valinta on meidän.

Antiikin aikana käytettiin työkalua nimeltään tribulum. Sitä käytettiin viljan hakkaamiseen eroiteltaessa jyvät akanoista. Työkalun nimestä tulee englannin kieleen termi "tribulation" (ahdistus, kärsimys). Ihmisen luonteen kasvussa kärsimys erottaa "jyvät akanoista."

Raamatussa sanotaan, "sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa" (Room. 5:3-4).

Toiseksi, meidän täytyy hyväksyä ja hallita ongelmamme—ei juosta karkuun niitä.

Useimmat muistavat tarinan Danielista, joka heitettiin leijonien luolaan hänen uskonnollisen todistuksensa vuoksi. Ajattele, mitä olisi tapahtunut, jos Daniel olisi kieltänyt ongelmansa, tai jos hän olisi kapinoinut—oikeutetusti—luolaan heittämistä vastaan ja yrittänyt vielä epätoivoisesti päästä ulos. Leijonat olisivat luultavasti suikaloineet hänet silmänräpäyksessä.

Daniel ei edes yrittänyt puolustaa itseään—johtajia tai leijonia vastaan. Niin kauhea kuin asia olikin, Daniel hyväksyi tilanteensa. Voin kuvitella hänet ajattelemassa, "Olen tässä pinteessä nyt. En voi paeta. Miten suoriudun tästä parhaiten?"

Ei ole epäilystäkään siitä, että hänen tilanteen hyväksymisensä, sekä uskonsa Jumalaan pelastivat hänet. Pane kuitenkin merkille, ettei hänen uskonsa pelastanut häntä leijonien luolalta. Se pelasti hänet sen sisällä! Tässä ovat kasvun ja kypsyyden ainekset.

Sivu kaksi


   
      Sivukartta   Ylös     
       
           
ACTS Kansainvälinen Etusivu footer
 
Favor de reportar problemas a  
Todas la páginas en este sitio son propiedad de de
Derechos Reservados por ACTS Internacional © Copyright 2005-2024