ACTS Kansainvalinen

ACTS Kansainvälinenn &Löydä Jumala
Tommy
&Noin ACTS
  ACTS Kansainvälinen Etusivu
 

 
Alle Rakentaminen


KOTI
Sivukartta
Löydä Jumalai
Uskon
Kohdata
Kerro Ystävällesi
Ota Yhtevttä

 

 




 

 

         
       
     


Epäonnistuminen ei Ikuisesti

 

Tiedetään, että 28 vuoden aikana Abraham Lincoln taivalsi epäonnistumisesta toiseen. Vuonna 1833 hänellä oli hermoromahdus. Puhemiesvaaleissa v. 1838 hän hävisi. Vuonna 1848 hän hävisi kongressin uudelleenvalinnassa ja hänet torjuttiin maatilavirkamiehen ammatista v. 1849. Nämä epäonnistumiset eivät pysäyttäneet hänen taisteluaan. Vuonna 1854 hän hävisi senaatissa. Kaksi vuotta myöhemmin hän hävisi varapresidentin vaaleissa ja jälleen senaatin vaalissa v. 1858. Kuitenkin, kaikesta tästä huolimatta, v. 1860 hänet valittiin presidentiksi ja hän jäi historiaan eräänä Amerikan suurimmista presidenteistä.

Ilmeisesti menestys ei ole epäonnistumisen puutetta. Se on päättäväisyyttä olla luovuttamatta, koska "luovuttajat eivät koskaan voita ja voittajat eivät koskaan luovuta."

Melkein jokainen ihminen, joka on saavuttanut jotakin merkittävää elämässään, ei ole ainoastaan kokenut epäonnistumista, vaan kokenut sitä monia kertoja. Lincoln kävi läpi lukemattomia epäonnistumisia, mutta hän ei ollut koskaan epäonnistunut, koska hän ei koskaan luovuttanut.

Walt Disney kävi läpi samankaltaisia vaiheita. Hän murtui henkisesti monia kertoja ja koki hermoromahduksen, ennenkuin hänestä tuli menestys.

Enrico Caruso epäonnistui niin monta kertaa korkeiden ylä-äänien kanssa, että hänen laulunopettajansa neuvoi häntä lopettamaan. Hän ei lopettanut. Sen sijaan hän jatkoi sinnikkäästi ja hänestä tuli yksi maailman kuuluisimmista tenoreista.

Albert Einstain ja Werner von Braun kummatkin reputtivat matematiikan kursseissa. Henry Ford romahti kun hän oli 40. Thomas Edisonin opettaja koulussa kutsui häntä pölkkypääksi ja myöhemmin hän epäonnistui yli 6000 kertaa, ennenkuin onnistui tekemään toimivan hehkulampun.

Epäonnistuminen on
tapahtuma, ei henkilö.

Demosthenes, kuuluisa kreikkalainen puhuja, epäonnistui ennenkuin hänestä tuli kuuluisa. Hänen isänsä kuoli, kun hän oli vain 7-vuotias, jättäen hänet vauraalle maatilalle. 18-vuotiaana hän yritti vaatia maatilaansa epärehelliseltä valvojaltaan julkisessa väittelyssä. Valitettavasti hän ei ollut ainoastaan ujo ja syrjäänvetäytyvä, vaan hänellä oli myös puhevika, joka aiheutti hänen epäonnistumisensa yrittäessään todistaa maatilan kuuluvan hänelle.

Ilman pienintäkään epäilystä tämä epäonnistuminen takasi motivaation, joka antoi hänelle päämäärätietoisuuden kestää, kunnes hänestä tuli antiikin ajan kuuluisin poliittinen puhuja. Ei ole tietoa kuka sai hänen maatilansa, mutta 2300 vuotta myöhemmin opiskelijat yhä tietävät kuka on Demosthenes.

Ei ole väliä, kuinka pahasti tai kuinka monta kertaa ihminen epäonnistuu, hän ei ole epäonnistunut niin kauan kuin hän nousee ylös yhden kerran enemmän kuin kaatuu. Kuten korkeushyppääjä, ihminen ei koskaan löydä täyttä mahdollisuuttaan, ennenkuin hän saavuttaa epäonnistumisen rajansa. Kuten eräs sanoi, "Matala tavoite, ei epäonnistuminen, on rikos." Muista myös, että epäonnistuminen on tapahtuma, ei henkilö.

Itseasiassa epäonnistumisen pelko, ei itse epäonnistuminen, tekee ihmisistä toimintakyvyttömiä. Kuten Baudjuin sanoi, "Ei ole väliä kuinka kovasti teet työtä menestymisesi eteen, jos kaikki ajatuksesi on kyllästettyjä epäonnistumisen pelolla, se tappaa kaikki yrityksesi, tekee tyhjäksi kaikki ponnistuksesi ja tekee menestymisen mahdottomaksi."

Lincoln, joka vihasi orjuutta, voitti epäonnistumisensa saavuttaen päämääränsä, orjien vapauttamisen. Tämä tapahtui siksi, että hänellä oli selkeä tavoite, jalo aate, johon hän uskoi ja jolle hän eli, lisäksi rohkeutta taistella asian puolesta huolimatta epäonnistumisista ja takaiskuista. Syy elämiseen ei tarvitse olla niin suureellinen kuin Lincolnilla, mutta sen täytyy olla tärkeä. Jokainen tarvitsee jotakin suurempaa kuin itse on, jolle voisi elää.

Epäonnistumisen pelko, ei itse epäonnistuminen, tekee ihmisistä toimintakyvyttömiä.

Mieluummin, kuin elää ilman päämäärää, kuten on viisaasti sanottu, "on parempi uskaltaa isoja asioita, kerätä loistavia voittoja, vaikka ne olisivat jaksotettuja epäonnistumisilla, kuin lukeutua niihin ihmisraukkoihin, jotka eivät nauti eivätkä kärsi, koska he elävät kelmeässä latteudessa, mikä ei tunne sen paremmin voittoa kuin tappiota."

On mielenkiintoista, että Lincoln oli myös erittäin onneton ja surullinen mies. Hänen ensirakkautensa kuoli ennenkuin he menivät naimisiin. Ja hänen avioliittonsa Mary Toddin kanssa olisi ollut tarpeeksi tuhoamaan kenet tahansa, Lincolnia aremman ja epävarmemman miehen. Jokatapauksessa historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että jos Lincoln olisi ollut onnellisesti naimisissa, hänestä ei olisi koskaan tullut presidenttiä. Epäonnistumisiensa ja onnettoman avioliittonsa "avulla" hän kykeni omistamaan koko elämänsä suurelle ja tärkeälle asialle.

Sivu kaksi


   
      Sivukartta   Ylös     
       
           
ACTS Kansainvälinen Etusivu footer
 
Favor de reportar problemas a  
Todas la páginas en este sitio son propiedad de de
Derechos Reservados por ACTS Internacional © Copyright 2005-2024