ACTS Kansainvalinen

ACTS Kansainvälinenn &Löydä Jumala
Tommy
&Noin ACTS
  ACTS Kansainvälinen Etusivu
 

 
Alle Rakentaminen


KOTI
Sivukartta
Löydä Jumalai
Uskon
Kohdata
Kerro Ystävällesi
Ota Yhtevttä

 

 




 

 

         
       
     

Onko Raamattu Jumalan Sana?
Sivu kaksi

Israelin todistus. Israelin valtio on yksi selvimpiä todisteita Jumalan Sanalle, Raamatulle. Sen historia on jatkuva, täyttynyt raamatullinen profetia.

Ehkä n.1500 eKr. Jumala sanoi Mooseksen kautta, että Israel tulee kääntymään hänestä (Jumalasta) pois ja tulee ajetuksi vihollisten toimesta kotimaastaan. Jumala sanoi, "Ja minä hävitän maan, niin että teidän vihollisenne, jotka siinä asuvat, siitä tyrmistyvät. Mutta teidät minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi" (3.Moos. 26:32-33).

Mitä tapahtui? 721 eKr. kymmenen pohjoisinta Israelin heimoa vietiin Assyriaan vankeuteen ja 586 eKr. kaksi eteläistä heimoa Babyloniaan. Seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin pieni jäännös, 40 000 juutalaista, palasi Israeliin sillä välin, kun muut hajotettiin ympäri maailmaa. Vuonna 70 jKr. roomalaiset hävittivät Jerusalemin ja Israelin jäännös hajaantui kansojen sekaan. Israel autioitui, kuten oli ennustettu 1600 vuotta aiemmin.

Jumalan Sana ilmoittaa myös, että Israelin kansa tulee palautetuksi entiselleen "Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa" (3.Moos. 26:44). "Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne" (Hes. 36:24). "Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon, ja he rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, he tekevät puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä" (Aam. 9:14) ja "Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja" (Jes. 35:1).

Israelin kansa on selvinnyt iljettävistä hirmuteoista, jotka on tehty heidän tuhokseen assyrialaisten, babylonialaisten, kreikkalaisten, roomalaisten, Hitlerin ja muiden toimesta. Heidän toistuva selviytymisensä musertavan vastustuksen alla ja maan jälleenrakentaminen—joka jatkuu tälläkin hetkellä, 2500 vuotta sen jälkeen kun Jumala sanoi, että niin tulisi käymään—on kiistaton todistus Raamatun pätevyydestä.

Jatkuvuuden todistus. Raamatun jatkuvuus on lisävarmistus sen alkuperäisyydelle. Vaikka se kirjoitettiin yli 1500 vuoden aikana, sillä on 35-40 eri kirjoittajaa, 66 eri kirjaa, siinä on yksi pääaihe— hukkuneen ihmiskunnan pelastus. Tämä tukee väitettä, että Raamatulla on vain yksi kirjoittaja—Jumala.

Tieteen ja arkeologian todistus. Vaikka Raamattu ei ole tieteiskirja, tieteelliset tosiasiat, jotka ovat olleet sen lehdillä ainakin 3500 vuotta, ovat tulleet ymmärretyiksi vasta viime aikoina. Esimerkiksi monet ilmoituksista ja säädöksistä Vanhassa Testamentissa annettiin terveydellisiin ja hygienisiin päämääriin—tietoa, joka oli tuntematonta antiikin maailmassa.

Monet ilmoituksista ja säädöksistä Vanhassa
Testamentissa annettiin terveydellisiin
ja hygienisiin päämääriin —tietoa, joka oli
tuntematonta antiikin maailmassa.

Kirjassaan None of These Diseases, Dr. S.I. McMillen kirjoitti, "Kun Jumala johdatti israelilaiset pois Egyptin orjuudesta, hän lupasi heille, että jos he noudattavat hänen säädöksiään, hän ei laita "yhtäkään näistä sairauksista" (sairaudet, joista Egypti ja muut kansat kärsivät) heidän kannettavakseen. Jumala takasi vapauden sairaudesta tavalla, jota moderni lääketiede ei kykene toistamaan".

Dr. McMillen jatkaa, "Olen varma, että lukija innostuu huomatessaan, että Raamatun ohjeet voivat säästää hänet tietyiltä tulehdustaudeilta, kuolemaan johtavalta syövältä sekä erilaisilta psykosomaattisilta sairauksilta, joiden määrä lisääntyy huolimatta modernista lääketieteestä."

Lopulta kuitenkin jokainen ihminen henkilökohtaisesti ratkaisee, hyväksyykö hän Raamatun Jumalan Sanana. Heille, jotka haluavat uskoa, on olemassa enemmän kuin tarpeellinen määrä todisteita tukemaan tätä uskoa.

Lisäksi kaikilla, jotka ovat hyväksyneet Raamatun Jumalan Sanana ja ovat vastanneet Jeesuksen Kristuksen kutsuun, vastaanottaen hänet Herrana ja Vapahtajana, ja jotka elävät raamatullisten periaatteiden mukaan, on syvä varmuus siitä, että Raamattu on Jumalan Sana -jota se todella on—ja että heille on annettu ikuisen elämän lahja (Joh. 17:17 ja 1.Joh. 5:13).

Ihmisen suurimmat kysymykset kautta aikojen ovat olleet: "Mistä tulin? Miksi olen täällä? Mihin olen menossa?" Vain Jumalan Sana, Raamattu, voi vastata näihin kysymyksiin.

Takaisin Sivulle Yksi

Klikkaa Tästä  
Neljäs Askel


   
      Sivukartta   Ylös     
       
           
ACTS Kansainvälinen Etusivu footer
 
Favor de reportar problemas a  
Todas la páginas en este sitio son propiedad de de
Derechos Reservados por ACTS Internacional © Copyright 2005-2024