ACTS Kansainvalinen

ACTS Kansainvälinenn &Löydä Jumala
Tommy
&Noin ACTS
  ACTS Kansainvälinen Etusivu
 

 
Alle Rakentaminen


KOTI
Sivukartta
Löydä Jumalai
Uskon
Kohdata
Kerro Ystävällesi
Ota Yhtevttä

 

 




 

 

         
       
     


Läheisriippuvuudesta toipuminen

Liikemies Perttu on kokenut kaksi konkurssia. Seurauksina hän ja vaimonsa Jaana ovat menettäneet kaksi kotia. Kummallakin kerralla Jaana työskenteli lujasti maksaakseen velat ja pelastaakseen Pertun.
Pertulla on myös ollut suhde useamman vuoden aikana. Saatuaan tietää asiasta Jaana oli syvästi loukkaantunut.
Mutta kun Perttu vakuutti olevansa hyvin pahoillaan ja rakastavansa Jaanaa suuresti, sekä lisäksi lupasi olla tapaamatta toista naista enää koskaan, Jaana antoi hänelle anteeksi ja otti hänet takaisin.
Myöhemmin Perttu kertoi Jaanalle löytäneensä työtä toisesta kaupungista ja joutuvansa olemaan työmatkalla useita viikkoja. Hän oli poissa yli kaksi kuukautta. Perttu kirjoitti Jaanalle kaipaavansa paljon häntä, elämänsä ainoaa naista, mutta ei kuitenkaan avustanut rahallisesti. Jälleen vastuu laskujen maksamisesta jäi Jaanalle.
Pertun palattua Jaana tuli tietämään, että hän on ollut poissa toisen naisen kanssa!

Kaija on naimisissa transvestiitin kanssa. "Tiesin Jukan taipumuksesta ennen naimisiinmenoamme," Kaija kertoi minulle, "mutta uskoin rakkauteni muuttavan hänet. Mutta niin ei tapahdu. Kun hän pukeutuu naiseksi ja haluaa minun rakastelevan kanssaan, voin pahoin. Sielunhoitajani on neuvonut minua hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on. Mitä minun pitäisi tehdä?"

Veikon 36-vuotias poika Ville on alkoholisti ja asuu edelleen kotona vanhempiensa kanssa. "Olemme tehneet kaikkemme hänelle," Veikko sanoi. "Maksan hänen laskunsa, mukaanlukien autokulut. Huolehdin hänestä silloin, kun hän on liian huonokuntoinen tehdäkseen työ, sekä kuljetan häntä kun hänen ollessaan liian juopunut ajaakseen autoa. Olen auttanut häntä vuosia, mutta tilanne ei parane. Mitä muuta voin vielä tehdä?"

Hän tunsi, ettei häntä enää rakastettu,
koska hän ei ollut enää tarpeellinen.

Mitä tarkalleen ottaen Veikon, Kaijan, Jaanan ja muiden vastaavassa tilanteessa olevien tulisi tehdä? Mikä olisi kristillistä toimintaa?

Ensimmäiseksi, heidän täytyy ymmärtää ongelman todellinen luonne. On totta, että yllämainituilla ihmisillä on vakavia ongelmia, mutta Jaanan, Kaijan ja Veikon ensisijaiset ongelmat ovat heidän omiaan. He kaikki kärsivät läheisriippuvuudesta.

Vasta viime vuosina läheisriippuvuus on tunnistettu siksi heikentäväksi sairaudeksi, jota se voi olla. Ensiksi se tunnistettiin alkoholistien perheiden ongelmaksi. Alkoholistin päästyä kuiville, kaksitoista kuukautta myöhemmin perhe hajosi. Kun huolehtivan vaimon puoliso ei enää ollut tarvitseva, vaimo koki, ettei ollut enää rakastettu, koska ei ollut enää tarpeellinen. Mitä hän ei kyennyt näkemään on, että hänestä oli tullut riippuvainen miehensä riippuvuudesta. Vaimon tarve olla tarpeellinen auttoi miestä pysymään sairaana. Toisin sanoen, hän oli läheisriippuvainen.

Läheisriippuvuus, kuten nyt ymmärretään, ulottuu paljon pidemmälle kuin alkoholistin hoivaamiseen. Se ilmenee kaikissa, jotka hoivaavat riippuvaisia ihmisiä, kuten huumeiden käyttäjiä, työnarkomaaneja, ruokariippuvaisia, tuhlareita, TV:n orjia, seksiriippuvaisia, uskontoriippuvaisia, urheiluriippuvaisia, rahateosta riippuvaisia ja kaikkia, jotka ovat jollain lailla pakkomielteisen käytöksen orjia. Itseasiassa viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että jopa 98 prosenttia ihmisistä on joko riippuvaisia tai läheisriippuvaisia, tavalla tai toisella.

Toiseksi, voittaakseen ongelmansa, läheisriippuvaisen täytyy tunnustaa sairautensa ja lopettaa toisten syyttely onnettomasta elämästään tai ongelmista elämässä.

Sivu kaksi

   
      Sivukartta   Ylös     
       
           
ACTS Kansainvälinen Etusivu footer
 
Favor de reportar problemas a  
Todas la páginas en este sitio son propiedad de de
Derechos Reservados por ACTS Internacional © Copyright 2005-2024