ACTS Kansainvalinen

ACTS Kansainvälinenn &Löydä Jumala
Tommy
&Noin ACTS
  ACTS Kansainvälinen Etusivu
 

 
Alle Rakentaminen


KOTI
Sivukartta
Löydä Jumalai
Uskon
Kohdata
Kerro Ystävällesi
Ota Yhtevttä

 

 




 

 

         
       
     

Mitä Hyvä Seurakunta Voi Antaa Sinulle
Sivu kaksi


Sisäinen rauha ja voima. On totta, että jotkut ihmiset menevät kirkkoon vääristä syistä, mutta useimmat, kuten minä, ovat ihmisiä, jotka ovat mokanneet jotakin, ovat epäonnistuneet ja tehneet virheitä. He taistelevat tullakseen ihmisiksi, joita uskovat Jumalan haluavan heidän olevan, ja tietävät että saavuttaakseen sen, he tarvitsevat suurempaa voimaa, kuin heillä itsellään on.

He menevät kirkkoon, koska huolimatta heidän epäonnistumisistaan, he eivät ole löytäneet ainoastaan anteeksiantamusta ja hyväksyntää, vaan myös sisäisen rauhan tuntien, että heidän elämänsä on Jumalan käsissä. He ovat myös saaneet voimaa elämänkamppailuissa selviytymiseen.

Eräs lujasti työskentelevä sähköurakoitsija kertoi ajatuksiaan seuraavasti: "Olin väsynyt jokapäiväiseen raatamiseen. Tunsin kokoajan, että jotain todella puuttui elämästäni. Kävin kirkossa nuorena melkein joka sunnuntai. Kävin armeijan. Ja sitten kadotin sen. En pystynyt sanomaan tarkasti, mikä minulta puuttui, vaikka kuinka yritin. Lapseni aloittivat pyhäkoulun ja vaimoni kirkossa käynnin, ja sanoin "ehkä tämä on se, mikä puuttuu." Niin menin kokeilemaan, ja sitä se oli" (Ibid, pp. 105-106).

Hyvässä seurakunnassa voi löytää Jumalan...
sekä hänen tahtonsa ja ohjauksensa elämään.

Jumalan ja hänen tahtonsa löytäminen elämääsi. On mahdollisuus saavuttaa monia etuja kuulumalla hyvään seurakuntaan, joista vähäisin ei ole Jumalasta oppiminen, merkityksellisen ylistyksen kokeminen, innostuksen ja avun löytäminen jokapäiväiseen elämään, ja mahdollisuus käyttää lahjojaan muiden palvelemiseen.

Ehkä kaikkein tärkein etu on, että hyvässä seurakunnassa voi löytää Jumalan... ja hänen tahtonsa ja ohjauksensa elämään.

Aiemmin mainittu gallup toi esille mielenkiintoisen näkökulman amerikkalaisesta elämästä: 61 prosenttia amerikkalaisista iältään 18 tai enemmän, haluavat seurata elämässään Jumalan tahtoa.

Jumalan kanssa elämä (kaikkine kolhuineen ja tuskineenkin) tulee merkityksellisemmäksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi. Lisäksi, Jumalan läheisyydessä ihminen voi löytää anteeksiantamuksen synneilleen ja väärinteoilleen, tehdä rauhan Jumalan kanssa ja saada ikuisen elämän toivon.

Hyvään seurakuntaan kuuluminen on niin hyödyllistä sekä yksityisille ihmisille että perheille, että on todella vaivan arvoista löytää seurakunta, missä johtajat ja jäsenet eivät ainoastaan rakasta Jumalaa ja usko ja opeta hänen Sanaansa, mutta myös ovat rakastavia, hyväksyviä, ei-tuomitsevia; missä tuodaan esille armo totuuden kanssa; ja missä ollaan antautuneita palvelemaan toinen toisensa tarpeita. Tähän tehtävään Jumala suunnitteli seurakunnan.

Takaisin Sivulle Yksi

Klikkaa Tästä  
Kuudes Askel

   
      Sivukartta   Ylös    
       
           
ACTS Kansainvälinen Etusivu footer
 
Favor de reportar problemas a  
Todas la páginas en este sitio son propiedad de de
Derechos Reservados por ACTS Internacional © Copyright 2005-2024